Sori, mua laiskottaa liikaa siirtää kuvia koneelle. Tiedän, maailman tyhmin juttu, mutta kun aina kun tulee mieleen, sitten on dataillessa jotain mielenkiintoista kesken.. :'D
Eli teen kunnon postauksen huomenna, lupaan! :)
Siihen sisältyy sitten torstai & perjantai, sekä tietysti huominen! x)
lauantai 13. heinäkuuta 2013
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Lauantai, maanantai & tiistai
Laiskuuttani pistän kaikki kolme päivää yhteen postaukseen.. x)
Lauantai, 6.7.
N. 1h 15min maastolenkki Veeran ja Pipsun kanssa, ilman satulaa. Alkuun sujui hienosti, poni kuunteli, oli reipas & kaikin puolin hyvä. Otettiin muutama reippaampi laukkapätkä ja muuten hölkkäiltiin & käveltiin. Ei mitään erityistä oikeastaan alkulenkistä.
Mutta loppulenkistä yhtäkkiä Pipa päätti huitaista toisella takasellaan, Ellis väisti ja yhtäkkiä huomasin nauravani, ja ojan pohjalla.. :D Onneksi kuivan sellaisen! Ei sattunut, mutta kieltämättä Veeran ilme oli vähän hämmästynyt, koska Pipsu oli koko ajan käyttäytynyt hyvin, mutta yhtäkkiä huitaisi.. Kiima? Sen jälkeen tallille selvittiin ihan hyvin! :'D
Maanantai 8.7.
Mun piti ratsastaa, mutta poni oli eri mieltä. Se pelkää ihan kamalasti suihkepulloja, ja kun tallissa oli siivoustalkoot + tuotiin heinää + ampiaispesä, siellä ei voinut laittaa kuntoon muutamaan päivään. Eli tarhassa siis. Noh, kun siihen olin lauantaina saanut suihkittua kovalla työllä vähän, ettei paarmat syö ihan koko ponia, niin nyt koko poni vältteli mua. Riimua + narua en uskaltanut pistää, jos poni nykäisee narun mun kädestä , se jää johonkin kiinni tuolla metsätarhassa, tai sitten poni astuu päälle ja joko a) hajottaa narun b) kaatuu. Eli pakko pärjätä irti. Loppujen lopuksi sain kaviot putsattua + harjattua ponin 45min tappelun jälkeen, ja sitten annoin periksi. Ei siitä tule mitään, että poni riehuu tuossa metsikössä, ja saa varoa huitovia jalkoja. Eli siis laitoin vain heinät + vedet, ja that's it.
Illalla sitten, kun ilmoitin etten mennytkään ponia & selitin miksi, tuli vastaus, että tallissa saakin jo laittaa kuntoon.. :'D Noh, nyt tiedän taas! :)
Tiistai 9.7.
Suunnattiin Minkan & Staran kentälle! :)
Matka kentälle oli täyttä tappelua.. (y) Kahteen kertaan poni kääntyi 180 astetta yhtäkkiä ja säntäsi muutaman sata metriä tallin suuntaan.. Siinä sitten pistin ponin kuriin ja jatkoin matkaa. (pelkää kulkea tuossa metsässä, koska siellä oli kai ollut hirvi tässä pari viikkoa sitten, ja Ella pelkää hirviä kamalasti.) Säikkyi vähän kaikkea, mutta neutraalimmin. Säpsähteli/pysähteli vain, mutta ei säntäillyt enää. :) Selvittiin hyvin kentälle asti, aikaa kului n. 45min. Säntäilystäkin aiheutuneet hikiläiskät lavoilla kuivuivat hyvin pienessä tuulenvireessä & auringossa.
Kentällä hypättiin alkuun pienempiä (alle 60cm), että tutustuttiin vähän paikkaan. Ellaa jännitti erikoisemmat esteet, kun kotikentällä sellaisia ei ole. :'D Hyvin kuitenkin sitten hyppäsi alkujännityksen jälkeen.
Videokoostetta en nyt jaksa laittaa, laiskottaa liikaa! :'D Katsoo jos tulee vähän jäljessä joku pv! :) Joku pv tulee ehkä kuvia, koska Minka otti lähinnä videoa mun kameralla, Reeta omalla kamerallaan kuvia.
Lopuksi vähän korotettiin, hyvin meni, mitä nyt alkoi vähän väsyttää ponia, ja sen takia vähän lähti vauhti.. :'D Kuitenkin sitten 'syttyi' uudelleen, ja alkoi taas sujumaan pienen tauon jälkeen. :)
Kävelymatka kotiin sujui hyvin, tai otettiin me vähän hölkkää & yksi pieni laukkapätkäkin, kun poni oli kaiken jälkeen kuitenkin pirteä! :) Ei tee pahaa välillä mennä vähän rankemmin, kun aika rennolla liikunnalla ollut kuitenkin. Ja kuntoon pitäisi päästä, lihaksia lihaksia!

torstai 4. heinäkuuta 2013
Vähän reippaampaa menoa! (:
Pitkästä aikaa päästiin kunnolliselle lenkille, tässä on ollut sen verran kuuma tai sitten olen käynyt Veeran + Pipan kanssa, niin ei ole voinut oikein mennä reippaammin.
Käytiin joku suunnilleen tunnin lenkki, ravattiin paljon ja muutama rauhallinen laukkapätkäkin otettiin, sitten yhdelle pitkälle suoralle vähän irrottelua välillä! :) Tosin poni vielä vähän ruosteessa, kun ei olla aikoihin kovempaa menty, joten aika rauhassa mentiin normaaliin irrotteluun verrattuna! :'D Mutta kuitenkin reippaammin mitä yleensä nyt täällä ollaan menty. Ellis oli ihan jännittynyt alkuun, kun käveltiin metsässä, sitähän ei koskaan tiedä, jos vaikka lihansyöjäpeura hyppäisi sieltä pusikosta... xd Sitten vähän rentoutui, kun päästiin ihan tielle, mutta kuitenkin vähän pelkäsi mm. ihmisiä talon pihassa, traktoreita ja pressukasaa.. :'D On niiiiin kamalaa mennä yksin maastoon.. :'D Kuitenkin kuunteli, eikä sinkoillut mitään ylimääräsiä, vaan meni, kun pyysin menemään.
Huomenna olisi ponilla kengitys, joten itsekin lähden töistä vähän aiemmin, että ehdin mukaan. (Ei siis kengitetä tuolla, se on tollanen pikkutalli vaan, pari karsinaa, heiniä + varusteille tilaa, that's it.) Käytetään Hyvinkäällä, kun se ollaan todettu hyväksi kengityspaikaksi Ellalle, noiden "peruskengittäjä" ei oikein Ellaa osaa kengittää, kun on ollut välillä ongelmaa siinä sitten jälkeenpäin. Kuumakengitys toimii! ;)
En ole ihan varma, käynkö viikonloppuna tallilla, huomenna selviää. Teen sen "Päivä tallilla" -videopostauksen sitten, kun on aikaa, kun tänäänkin kävin näin illalla, ja yksin. Helpompaa, jos on Veera! :'D
PS. Hyttyset voisi kuolla sukupuuttoon! x__x

lauantai 29. kesäkuuta 2013
Chillimpää
Tämä viikko menikin aika rauhallisesti, sen takia en ole postaillut.
Tiistaina unohdin mennä tallille ihan kokonaan, keskiviikkona tuli semmonen "EI HITTO, TÄNÄÄNHÄN ON KESKIVIIKKO" -ahaa-elämys. Ja tiistaina olisi siis pitänyt mennä. Taisi jäädä ponit ilman päiväheiniä, hups XD Ei voi mitään, oon tottunut, että äiti aina tiistaisin kysyy, oonko menossa tallille. Tai Veera, kun yleensä yhdessä tiistaisin käydään. Noh, keskiviikkona sitten kävin ja ihan hengissä oli! :'D Oli kuitenkin niin kuuma, että ratsastuksen jätin suosiolla väliin (meillä näytti 31,3 astetta varjossa). Vaihdoin vedet & annoin poneille heinät.
Tänään käytiin rauhassa ilman satulaa kävelemässä, ensin metsätiellä ja sitten vähän pikkupolulla, äiti etsi kantarellejä ja lähdin ponin kanssa mukaan. :) Ellistä jännitti, metsässä kai oli joku eläin, kun poni vilkuili koko ajan pusikkoon. Itse en mitään nähnyt, ja Ella kuitenkin totteli, kun komensin eteenpäin. Ihan hyvin oli kuulolla, mitä nyt välillä meinasi kiilata äidin pois tieltä, kun väisti metsänreunaa.. XD
Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että ensi viikolla on tulossa Päivä tallilla -videopostaus! ;) Muistakaas äänestää, huomenna loppuu kysely.
Eipä mulla sen ihmeempiä nyt ollutkaan, pitää yrittää saada kuvia ja sen sellaista, niin saataisiin vähän väriä näihin postauksiin! :'D

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Ei mitään erikoista.. x)
Eilen käytiin Veeran kanssa illemmalla tallilla, ja vaan lyhyt lenkki ilman satulaa. Ellis oli reipas, ja laukassa innostuikin loikkimaan taas niitä sen varsapukkiloikkalaukkasarjoja.. :'D Onneks oon tottunut, ja tasapaino pitää. Muuten ei ollut mitään erikoista, joten eipä eilisestä sen enempää.
Tänään kävin tallilla, mutten ratsastamassa. Tai edes hoitamassa Ellaa.. XD Totutin Sera-pentua hevosiin, ja pikkuinenhan ystävystyi heti Piparillan kanssa. Kokoeroa tosin on; Sera painaa ehkä 2,5kg, ja siitä voitte koon päätellä.. :'D Pipa taas on suomenhevonen. Ja Sera siis ehkä turvan kokoinen.. XD Käytiin lyhyt lenkki, minä talutin koiraa ja Veera hevosta. Oli varmaan ihan hauskannäköistä.. :'D Mutta koska tämä ei Ellaa koskenut, ei siitäkään sen enempää.
Hauskempi juttu onkin nyt se, että me ollaan lähdössä Emman kanssa agilitykisoihin! :'D Siis minä ja Veera. En muista milloin, mutta joskus loppukesästä / alkusyksystä. Tässä näitä komeita kuvia Memusta ;)

lauantai 15. kesäkuuta 2013
Lenkillä
Tänään oli vähän kiire tallilla, joten päädyin itsekin menemään tällä kertaa maastakäsin. Harjattiin Veeran kanssa hepat aika pikaisesti, putsattiin kavioit & suojat jalkaan. Ellalle laitoin monty-riimun ( riimu, jossa on vielä turvan päällä naru, joka kiristyy ponin nykiessä päätään ), koska Ella kunnioittaa sitä maastakäsin paremmin kuin kuolaimia. Jos siis lähdetään tallipihasta pois. Napsautin liinan kiinni riimuun ja lähdettiin ulos.
Käveltiin ja vähän hölkkäiltiin, tosin hölkätessä molemmat neidit ( sekä Pipsu että Ella ) kiilasivat koko ajan meitä Veeran kanssa, joten pätkät eivät olleet kovin pitkiä. Ei siinä viitsi keskellä tietä ravata, koska autojakin liikkuu aina välillä. Kävellessä Ellis kulki nätisti, oli reipas eikä edes yrittänyt tunkea turpaansa pusikkoon, tosin pari kertaa tuli kiusaus, mutta kuten sanoin; monty-riimua neiti kunnioittaa, joten pieni nykäys ja tamma palaa maanpinnalle :'D Lenkkiin ei kulunut kuin puolisen tuntia.
Lenkin jälkeen vein Ellan suoraan tarhaan, koska ei oltu menty sen rankemmin. Otin vain riimun & suojat pois, laitoin heinät Ellalla ja Emmalle, ja vedet oltiinkin haettu lähteestä jo ensimmäisenä tallille tultuamme :'D
Tältä päivältä ei ole kuvia, vähän tylsä postaus x)

tiistai 11. kesäkuuta 2013
Maastopomppuja (:
Tänään päätettiin Veeran kanssa väsätä mulle ja Ellikselle muutama pomppu. Käytössä meillä oli vaan pari ämpäriä, risuja & keppejä, kun vähän väliä oli kuurosateita, eikä uskallettu ottaa muita kastumisen pelossa :'D Tehtiin esteet yhdelle peltotielle, jolta ei pääse muuta kuin vanhalle ladolle, joten ne ei siellä ketään haitannut, ja pohjakin oli ihan hyvä pieniin pomppuihin.
Alkuun käytiin Veeran & Pipsun kanssa vähän lämppäilemässä maastossa, Ellalla kyllä riitti energiaa! Koko ajan olisi todennäköisesti edennyt kiitokävelyä, kiitoravia tai kiitolaukkaa, jos ei olisi ollut sen verran ponilla itsehillintää, että malttoi pysyä kuitenkin avuilla :'D Käveltiin, ravailtiin ja laukattiin vähän, ja sitten palattiin tallille. Veera laittoi Pipsun laitumelle ja sitten tuli kuvaamaan meitä (:
Ensin Ella oli ihan hämillään, ei kai nyt noita pidä hypätä? Vaikka esteillä ei kokoa ollutkaan, ne oli silti toooosi jänniä (y) Käytiin esteet läpi, ja ei ne sitten niin jänniä ollutkaan. Kertaakaan ei poni kieltänyt, mutta puoliksi kyllä meni läpi toisinaan .. XD Pelottaa vähän, kun Minna (omistaja) aikoo laittaa meidät alkusyksystä maastoesteluokkaan joissain connemara-näyttelyissä (en oo viel kovin peril xd) ja jos siellä on _oikeita_ maastoesteitä, pitää toivoa että neiti osaa nostella jalkojaan paremmin tai me kuollaan XD Toisaalta, tallille päin hypätessä vauhtia riitti, paljon. Ehkä vähän liikaakin, meni hetki ennen kuin malttoi hidastaa ja kääntyä takaisin .. Ehkä kisatilanteessa virtaa on sen verran, että se malttaa keskittyä hyppäämiseen :)

Tässä tämmönen nolo video XD Blogger pilaa hyvin todennäkösesti laadun, mutten nyt jaksanu tuben kautta ladata koska laiskotus. En jaksa pistää tätä sinne :'D Musiikki vaan äkkiä joku koneelta.
Ei mulla sitten muuta tällä kertaa, tähän loppuun pari kuvaa laitsalta (:
Pupu-Pipa :D
Jos osaisin, photoshoppaisin sille sarven ;)
Unicorn without a horn ;) ♥
Kaikki kolme,
Pipsu, Ella & Emma :) ♥
torstai 6. kesäkuuta 2013
(Melkein) kesälaitumella !(:
Noniin, tossa viime tiistainakohan se oli, vietiin Ella, Pipsu & Emma kesälaitumelle tohon ihan parin-kolmen kilometrin päähän meiltä ! :D Tai oikeastaan, Pipsu on ainoa, joka on oikeesti laitumella.. xd Ella ja Emma on sen verran herkkiä ( tai siis Emma on oikeesti tosi herkkä vihreelle ja Ellalla on monesti tuntunu sykkeet jaloissa, mut varsinaista kaviokuumetta ei oo ollu. Ei kuitenkaa haluta ottaa riskiä ). Nämä kaksi asustavat metsätarhassa.
En oo tässä liiemmin dataillu, joten tässä tämmönen pikakertaus näistä kolmesta viime tallireissusta :D
LA 1.6. Maastolenkki ilman satulaa Veeran & Pipsun kanssa. Koska Veera meni maastakäsin, mentiin ihan rauhassa, vaan muutama hölkkäpätkä & yks toosi chilli laukka (: Ella oli ihan innoissaan, ku käytiin tsekkaamassa sen syntymäkodin, jossa se on asunu suurimman osan elämästään, kenttä. Tosin siellä ei nyt melkein kahteen vuoteen oo ollu hevosia. Kenttä oli kuitenkin ihan ok, tosin se on aina ollut pehmeä & aidat oli aika kärsineet, osittain kaatuneet joistain kohdista, mutta pystyy siellä vähän puomeja menemään, kun kunnollista kenttää ei lähempänä ole.
MA 3.6. Maastolenkki moikkaamaan Minkaa Staran tallille !(8 Tällä kertaa ihan satulalla ; Ellis on yleensä hankala jos sen pitää lähteä yksin. Nyt kuitenkin yllätyin erittäin positiivisesti :) Koska tämä alue on Ellan " lapsuuden maastoja ", se kulkee paljon varmemmin täällä, vaikkei kaveria olisikaan :) ♥ Nyt ei siis tarvitse stressata, jos ei ole kaveria maastoon, kun kentällekin on semmoiset 3-4km? xd
Matkaan sinne kului noin tunti, mentiin rauhallista vauhtia kuuman sään takia. Vähän hölkättiin varjoisissa kohdissa, ja yhdellä pitkällä suoralla otettiin kolme rauhallista ja lyhyttä laukkapätkää, koska poni oli niin innoissaan :D Kun päästiin määränpäähän, laitettiin Ellalle joku random ylimääränen riimu suitsien päälle, ja pistettiin se narun päähän tallinseinään ja vyötä löysemmälle. Ponikin sai vähän levähtää siinä välissä. Samalla Minka ehdotti, että voisin ehkä tulla sen ja Staran kanssa yhden Nean estevalkkuun. Olis kivan lähellä ;) Ehkä vartin tauon jälkeen lähdettiin takaisin tallille.
Tänään käytiin Veeran & Pipsun kanssa samoilemassa metsäpolkuja ilman satulaa. Ella oli pirteä, mutta ötökät KOKO AJAN kimpussa, ötökkäsuihkeista huolimatta. Hyi, isoja paarmoja ja hyttysiä >:( Vähän hölkkäiltiin & yksi rento laukkapätkä, ei sen reippaampaa, koska a) oli kuuma b) Veera meni maastakäsin & c) tuntemattomat metsäpolut ei sovi kiitämiseen :D xd
&& Siis, jos mietitte, minkä takia Veera menee aina maastakäsin, johtuu siitä, että Pipsulla on selässä jotain vikaa ( saadaan kyllä hoidettua, oli kai kaatunut tarhassa pahasti. Ei saa ratsastaa, mutta muuten saa liikkua vapaasti ). Kolmas hoitokerta on tämän kuun lopussa, ja se on toivottavasti viimeinen! :) Yleensä ongelma on poissa kolmannella kerralla, joten peukut ja varpaat pystyyn, että Pipalla pääsee taas ratsastamaan heinäkuussa! :) ♥

sunnuntai 26. toukokuuta 2013
possuponipäivä
Eilen en bloggaillut, joten pistän tänään eilisen jutut (:
Nyt pyrin siis bloggailemaan joka tallireissusta, joita ei nyt niin kamalasti ole, koska meille muutti koiravauva 24. päivä !♥ Ja huolehdin siitä itse, joten siis aikaa kuluu sen hoitamiseen.
Kesällä tulee varmaan enemmän kuvallisia postailuja, raahailen kameraa ahkerammin tallille ;) Joten ehkä tästä tulis vähän edes mielenkiintosempi seurailtava, teille vähäisille lukijoille xd

Sera, melkein 9vk ikäinen australianterrieri :'3
Ei koirasta sitten sen enempää, tämähän on heppablogi ;)
Eli siis, eilen kävin aika pikaisesti tallilla ratsastustunnin jälkeen, vasta kuuden - seitsemän aikoihin lähdin. Hain Ellan tarhasta, hoidin sen nopeasti mutta huolellisesti ja laitoin suitset päähän. Satulan päätin jättää pois tällä kertaa. Talutin ponin ulos ja hyppäsin selkään. Sitten lähdin käpsyttelemään tietä pitkin.

Ella oli harvinaisen possuilevalla tuulella .. >:( KOKO AJAN turpa pusikossa, vaikka kuinka yritin pitää ohjia tuntumalla ja komentaa ponia kulkemaan suoraan tietä, se silti onnistui hyökkäämään tien sivuun.. Eikä kyllä helposti nostanut päätään ! Noh, kun oltiin kävelty ja ravailtu riittävästi, otin laukan. Ellis laukkasi ihan nätisti. Sitten käveltiin hetki ja ravattiin vähän, ja yhdelle suoralle nostettiin uusi laukka. Tällä kertaa ei ponia kiinnostanutkaan mennä niin nätisti, vaan kamala loikkiminen ja pukittelu.. Aikani siellä tasapainoiltuani (tietysti lökärit jalassa, ratsastushousut pesussa (y) ) olin sen verran kyljellä, että päädyin siihen ratkaisuun, että tiputtautuisin ennemmin kuin tippuisin. Noh, pudottauduin sitten maahan, melkein jaloilleni, mutta kaaduin XD Ohjat pidin kädessä, ja Ellakin pysähtyi samantien. Sen jälkeen hyppäsin takaisin selkään ja laukkasin saman pätkän uudelleen. Vähän yritti poni siinä riehua, mutta pistin samantien asiat kuntoon ja sen jälkeen täysi kunnioitus palasi ; ei edes yrittänyt enää syödä. Ehkä se oli pahoillaan tippumisesta, tamma oli selvästi vähän hämillään. En sieltä yleensä lentele alas xd
Loppumatka sujui siis oikein hienosti, ravailtiin & käveltiin takaisin tallille. Siellä sitten varusteet pois, pöperöt eteen ja neiti pääsi vielä laitumelle Pipsun kanssa hetkeksi :)
Kesällä tulee varmaan enemmän kuvallisia postailuja, raahailen kameraa ahkerammin tallille ;) Joten ehkä tästä tulis vähän edes mielenkiintosempi seurailtava, teille vähäisille lukijoille xd
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
pomppuponi (:
huups, oonpas ollu laiska :DDDd noh, nyt yritän olla ahkera, ja alottaa oikeesti tän bloggailun, enkä nyt unohtaa tällä kertaa xd
Eilen hypättiin Ellan kanssa, neiti oli oikein hieno ;) Ja saatiin tällä kertaa kuvia, kiitos Veeralle (: Kuvissa oli aika vähän hyviä, koska mun ratsastuksessa on tosiaan kyllä vielä paljon parannetavaa :'D
Ensin hypittiin pieniä ratoja, vaihdeltiin kolmen esteen välillä järjestyksiä. Ellis oli tosi hyvin kuulolla, hyppäs hienosti, imi esteille, laukka oli hyvin säädeltävissä ja poni käänneltävissä :'3 Loppuun hypättiin yksittäistä vähän korotellen, nätistihän neiti meni (:

pikkupomppu (:
vähän isompi pomppu :D ja tiedostan, että jalka on
taas kerran jossain missä sen ei pitäis olla, mutta
yritän edelleen opetella ridaamaan paremmin (y)
hei olen Ella ja harrastan sukellusta XD
Hyppäämisestä ei sen enempää, tähän loppuun laitan pari kuvaa, mitkä otettiin jo 8.5. kun olin Minkan kanssa tallilla :'D
© Minka
rannas (:
Emma-shettis, Ellan varmaanki paras kaveri :'D
Mutta, ei mulla sitten tän ihmeempiä :D Yritän tosiaan nyt yrittää bloggailla ahkerammin , tää on säälittävää et aina alan bloggaa, sit unohan XD
torstai 18. huhtikuuta 2013
Uusi blogi ;)
Jep eli siis alan bloggaamaan Ellasta ihan kunnolla, jos joku on joskus mun aikaisempaa blogia seurannu (mylife-loddaa.blogspot.com)
Spring's Aoife eli Ella on melkein kahdeksanvuotias connemaraneiti, jota olen nyt ratsastanut vähän yli vuoden :) Tavoitteena olisi saada yhteistyö toimivaksi ja kokemusta molemmille, ehkäpä jossain vaiheessa päästä vähän kisaamaankin?

Mun jalka on jossain ihan missä sattuu, mutta whatever :D
Ellis on ihan toimiva poni, sillä vaan on tapana yrittää luistaa työnteosta parhaansa mukaan. Sen kanssa saa tosiaan tehdä töitä, ja hyvä niin; eihän hyväksi ratsastajaksi tule kuin työtä tekemällä ;) Hypätessä se on melko kokematon, sen takia mäki oon tuolla aina vähän miten sattuu, kun koskaan ei voi olla oikein varma, mistä se hyppää .. :D
Tässä video parin viikon takaa, toinen ratsastaja on kaverini Minka,
tsekkaa ihmeessä Minkan tuore blogi ;) staraminkaa.blogspot.com
Ellan kanssa meillä on tapana maastoilla melko paljon, koska tallilla, missä se on, on melko huono kenttä, ja poni on tarkka pohjasta. Muualla ratsastaessa siitä saa ihan uusia puolia esiin, joten koitetaan aina välillä käydä vähän muuallakin :)
suttu on siks, koska ilme oli ihan kamala :D
Pyrin nyt siis kirjoittelemaan jokaisen tallikerran jälkeen, ja koitan aina välillä tehdä erikoisempia postauksia (:
Vielä tähän loppuun pistän vähän tietoa ponista:
Ella pähkinänkuoressa
Ella pähkinänkuoressa
»Spring's Aoife » säkä n. 148cm » connemara » tamma » asuu yksityistallilla » s. 19.5.2005 » ruunikonkimo » luonteeltaan täysi tamma; mielialat vaihtelee yli-ihanasta kiukkupussiin .. :D
Siinä taisi olla oleellisimmat (: Kiitos & kumarrus :'3
Tilaa:
Kommentit (Atom)