lauantai 13. heinäkuuta 2013

Laiskuuden multihuipentuma.. ._.

Sori, mua laiskottaa liikaa siirtää kuvia koneelle. Tiedän, maailman tyhmin juttu, mutta kun aina kun tulee mieleen, sitten on dataillessa jotain mielenkiintoista kesken.. :'D

Eli teen kunnon postauksen huomenna, lupaan! :)

Siihen sisältyy sitten torstai & perjantai, sekä tietysti huominen! x)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Lauantai, maanantai & tiistai

Laiskuuttani pistän kaikki kolme päivää yhteen postaukseen.. x)

Lauantai, 6.7.
N. 1h 15min maastolenkki Veeran ja Pipsun kanssa, ilman satulaa. Alkuun sujui hienosti, poni kuunteli, oli reipas & kaikin puolin hyvä. Otettiin muutama reippaampi laukkapätkä ja muuten hölkkäiltiin & käveltiin. Ei mitään erityistä oikeastaan alkulenkistä.
Mutta loppulenkistä yhtäkkiä Pipa päätti huitaista toisella takasellaan, Ellis väisti ja yhtäkkiä huomasin nauravani, ja ojan pohjalla.. :D Onneksi kuivan sellaisen! Ei sattunut, mutta kieltämättä Veeran ilme oli vähän hämmästynyt, koska Pipsu oli koko ajan käyttäytynyt hyvin, mutta yhtäkkiä huitaisi.. Kiima? Sen jälkeen tallille selvittiin ihan hyvin! :'D

Maanantai 8.7.
Mun piti ratsastaa, mutta poni oli eri mieltä. Se pelkää ihan kamalasti suihkepulloja, ja kun tallissa oli siivoustalkoot + tuotiin heinää + ampiaispesä, siellä ei voinut laittaa kuntoon muutamaan päivään. Eli tarhassa siis. Noh, kun siihen olin lauantaina saanut suihkittua kovalla työllä vähän, ettei paarmat syö ihan koko ponia, niin nyt koko poni vältteli mua. Riimua + narua en uskaltanut pistää, jos poni nykäisee narun mun kädestä , se jää johonkin kiinni tuolla metsätarhassa, tai sitten poni astuu päälle ja joko a) hajottaa narun b) kaatuu. Eli pakko pärjätä irti. Loppujen lopuksi sain kaviot putsattua + harjattua ponin 45min tappelun jälkeen, ja sitten annoin periksi. Ei siitä tule mitään, että poni riehuu tuossa metsikössä, ja saa varoa huitovia jalkoja. Eli siis laitoin vain heinät + vedet, ja that's it.

Illalla sitten, kun ilmoitin etten mennytkään ponia & selitin miksi, tuli vastaus, että tallissa saakin jo laittaa kuntoon.. :'D Noh, nyt tiedän taas! :)

Tiistai 9.7.
Suunnattiin Minkan & Staran kentälle! :)
Matka kentälle oli täyttä tappelua.. (y) Kahteen kertaan poni kääntyi 180 astetta yhtäkkiä ja säntäsi muutaman sata metriä tallin suuntaan.. Siinä sitten pistin ponin kuriin ja jatkoin matkaa. (pelkää kulkea tuossa metsässä, koska siellä oli kai ollut hirvi tässä pari viikkoa sitten, ja Ella pelkää hirviä kamalasti.) Säikkyi vähän kaikkea, mutta neutraalimmin. Säpsähteli/pysähteli vain, mutta ei säntäillyt enää. :) Selvittiin hyvin kentälle asti, aikaa kului n. 45min. Säntäilystäkin aiheutuneet hikiläiskät lavoilla kuivuivat hyvin pienessä tuulenvireessä & auringossa.

Kentällä hypättiin alkuun pienempiä (alle 60cm), että tutustuttiin vähän paikkaan. Ellaa jännitti erikoisemmat esteet, kun kotikentällä sellaisia ei ole. :'D Hyvin kuitenkin sitten hyppäsi alkujännityksen jälkeen.
Videokoostetta en nyt jaksa laittaa, laiskottaa liikaa! :'D Katsoo jos tulee vähän jäljessä joku pv! :) Joku pv tulee ehkä kuvia, koska Minka otti lähinnä videoa mun kameralla, Reeta omalla kamerallaan kuvia.
Lopuksi vähän korotettiin, hyvin meni, mitä nyt alkoi vähän väsyttää ponia, ja sen takia vähän lähti vauhti.. :'D Kuitenkin sitten 'syttyi' uudelleen, ja alkoi taas sujumaan pienen tauon jälkeen. :)

Kävelymatka kotiin sujui hyvin, tai otettiin me vähän hölkkää & yksi pieni laukkapätkäkin, kun poni oli kaiken jälkeen kuitenkin pirteä! :) Ei tee pahaa välillä mennä vähän rankemmin, kun aika rennolla liikunnalla ollut kuitenkin. Ja kuntoon pitäisi päästä, lihaksia lihaksia!








torstai 4. heinäkuuta 2013

Vähän reippaampaa menoa! (:

Pitkästä aikaa päästiin kunnolliselle lenkille, tässä on ollut sen verran kuuma tai sitten olen käynyt Veeran + Pipan kanssa, niin ei ole voinut oikein mennä reippaammin.

Käytiin joku suunnilleen tunnin lenkki, ravattiin paljon ja muutama rauhallinen laukkapätkäkin otettiin, sitten yhdelle pitkälle suoralle vähän irrottelua välillä! :) Tosin poni vielä vähän ruosteessa, kun ei olla aikoihin kovempaa menty, joten aika rauhassa mentiin normaaliin irrotteluun verrattuna! :'D Mutta kuitenkin reippaammin mitä yleensä nyt täällä ollaan menty. Ellis oli ihan jännittynyt alkuun, kun käveltiin metsässä, sitähän ei koskaan tiedä, jos vaikka lihansyöjäpeura hyppäisi sieltä pusikosta... xd Sitten vähän rentoutui, kun päästiin ihan tielle, mutta kuitenkin vähän pelkäsi mm. ihmisiä talon pihassa, traktoreita ja pressukasaa.. :'D On niiiiin kamalaa mennä yksin maastoon.. :'D Kuitenkin kuunteli, eikä sinkoillut mitään ylimääräsiä, vaan meni, kun pyysin menemään.

Huomenna olisi ponilla kengitys, joten itsekin lähden töistä vähän aiemmin, että ehdin mukaan. (Ei siis kengitetä tuolla, se on tollanen pikkutalli vaan, pari karsinaa, heiniä + varusteille tilaa, that's it.) Käytetään Hyvinkäällä, kun se ollaan todettu hyväksi kengityspaikaksi Ellalle, noiden "peruskengittäjä" ei oikein Ellaa osaa kengittää, kun on ollut välillä ongelmaa siinä sitten jälkeenpäin. Kuumakengitys toimii! ;)

En ole ihan varma, käynkö viikonloppuna tallilla, huomenna selviää. Teen sen "Päivä tallilla" -videopostauksen sitten, kun on aikaa, kun  tänäänkin kävin näin illalla, ja yksin. Helpompaa, jos on Veera! :'D

PS. Hyttyset voisi kuolla sukupuuttoon! x__x